Psykologian suuntaukset
Minkälainen on psykologian punainen lanka? Miten psykologia on kehittynyt oppiaineena ja miten eri suuntaukset ovat syntyneet?
Aikaisemmat opetussuunnitelmat painottivat suuntauksia ja aineen historiaa enemmän. Nykyisistäkin oppikirjoista löytyy aiheesta tietoa (esim. Oivallus 1 - ja Studeo 1 -kirjoista löytyy havainnollisella kuvalla varustettua lisätietoa. Myös Studeon kertauskirjassa esitellään psykologian suuntaukset.
Tässä kerrotaan aineen synnystä ja suuntausten kehittymisestä.
Taustaa
Psykologia tulee sanoista psykhe (kreikkaa), joka tarkoittaa mieltä ja sielua, sekä logos, joka tarkoittaa oppia, tietoa ja järkeä. Psykologia on siis tietoa mielestä. Psykologia itsenäisenä tieteenalana on syntynyt 1800-luvulla, mutta ihmismielen toiminta on askarruttanut ihmisiä aina.
Tieteessä ihmismieltä tutkittiin aluksi filosofian, teologian ja lääketieteen näkökulmista - niillä kaikilla oli omat näkökulmansa ja omat käsitteensä. Filosofeja kiinnosti ennen muuta ihmisen tietoisuus ja ajattelu, teologeja sielu ja lääkäreitä ruumis, jonka sairauksina myös mielen sairaudet nähtiin.
Ensimmäiset yliopistot syntyivät 1000-luvulla, mutta tieteellinen tutkimus syntyi paljon ennen yliopistoja. Psykologisen tutkimuksen (tai terapeuttisen keskustelun) perustekniikat syntyivät jo antiikin aikana - sellaisina on pidetty esimerkiksi filosofi Sokrateen tapoja kysyä ja keskustella.
Psykologiatieteen synty
Psykologiatieteen ja kokeellisen psykologian isänä pidetään saksalaista William Wundtia (1832-1920). Hän perusti Leipzigiin ensimmäisen kokeellisen psykologian laboratorion 1879. Hän oli filosofian professori ja mahdollisesti ensimmäinen, joka käytti itsestään psykologin ammattinimikettä. Laboratorioon kerääntyi opiskelijoita tutkimaan systemaattisesti mielen rakenteita, lähinnä aistimuksia ja tuntemuksia.
Tutkimuksissa pyrittiin toistettavuuteen ja objektiivisuuteen. Menetelmänä oli introspektio, itsetarkkailu: tutkittava raportoi aistikokemuksensa tarkasti. Pyrittiin selvittämään, mitä ja miten paljon ihmiset erilaisissa tilanteissa havaitsevat. Vaikka Wundtin menetelmiä pidetään nykyään epätieteellisinä ja epäluotettavina, hänen pyrkimyksensä tutkia mielensisäisiä tapahtumia tieteellisiä menetelmiä käyttäen loi perustaa psykologisten tutkimusmenetelmien kehitykselle.
Wundtin opit vietiin Yhdysvaltoihin. Siellä William James (1842-1910) perusti Harvardin yliopistoon psykologisen laboratorion - häntä pidetään modernin psykologian tienraivaajana ja amerikkalaisen psykologian isänä. Hänen klassikkoteostaan The Principles of Psychology pidetään amerikkalaisen psykologian perusteoksena. James oli kiinnostunut mielen toiminnoista, funktioista - hänen luomaansa suuntausta kutsutaan funktionalismiksi. James korosti ympäristövaikutusten merkitystä ihmisen toimintoihin ja painotti ihmisen hermoston sopeutuvuutta. Funktionalistit näkivät ihmisen tietoisuuden jatkuvana ja muuttuvana prosessina.
Psykoanalyysi ja psykodynaaminen suuntaus
Oven ihmismielen tiedostamattomiin rakenteisiin avasi psykoanalyysin kehittäjä, itävaltalainen lääkäri Sigmund Freud, joka havaitsi potilaidensa kertomuksista ja lastensa puheista peiteltyjä merkityksiä. Näitä havaintoja Freud sovelsi kehittäessään oman teoriansa ihmisen persoonallisuudesta. Freudin mukaan ihmisen persoonallisuudessa on kolme kerrosta: tietoinen, esitietoinen ja tiedostamaton. Näissä kolmessa tasossa vaikuttavat persoonallisuuden kolme rakennetta: id, ego ja superego.
Psykoanalyysin juuret olivat Ranskassa 1800-luvun lopussa vallinneessa syvyyspsykologiassa, jossa keskityttiin esimerkiksi hysterian ja neuroosien hoitoon. Psykoanalyysi perustui käytännön hoitotyössä löydettyihin oivalluksiin - se toi ihmisen tiedostamattoman tieteen piiriin. Teoria oivalsi varhaislapsuuden merkityksen ja toi uusia ulottuvuuksia psyykkisten häiriöiden hoitoon.
Psykodynaaminen psykologia perustuu Freudin tulkintoihin ihmismielestä. Hänen mukaansa tiedostamattomat impulssit ja vietit vaikuttavat kaiken toiminnan taustalla ja psyykkiset häiriöt ovat seurausta tiedostamattomista konflikteista. Freudin työtä jatkoi hänen tyttärensä Anna Freud, joka tuli tunnetuksi lapsipsykoanalyytikkona.
Tärkeitä suuntauksen edustajia ovat myös Erik H. Erikson ja Carl Jung. Erikson on tunnettu erityisesti psykososiaalisten kriisien teoriasta, joka yhtenä harvoista kattaa koko elämänkaaren. Teorian mukaan ihminen kohtaa jokaisessa ikävaiheessa kehitystehtävän, joka hänen on ratkaistava. Myös minuuden varhaista kehitystä tutkinut amerikkalainen Daniel Stern on taustaltaan psykoanalyytikko.
Psykodynaaminen suuntaus on yksi keskeisimmistä, mutta myös kiistanalaisimmista psykologian suuntauksista. Yksi syy sen kiistanalaisuuteen on Freudin tulkinta siitä, että useat tiedostamattomat vietit ovat tukahdutettua seksuaalisuutta. Toinen kritiikin kohde on sen deterministisyys ja menneisyyteen keskittyminen. Freudin mukaan varhaislapsuus, niin hyvine kokemuksineen kuin traumoineen, vaikuttaa erittäin vahvasti koko ihmisen loppuelämään. Vaikka Freudin teoriaa pidetään epätieteellisenä, se on vaikuttanut voimakkaasti psykologiaan ja koko länsimaiseen ihmiskäsitykseen, se nosti tietoisuuteen erityisesti tiedostamattoman ja varhaislapsuuden merkityksen. Hänen ajatuksensa levisivät myös taiteeseen, kirjallisuuteen ja populaarikulttuuriin.
Behaviorismi
Amerikkalainen John B. Watson (1878-1958) uskoi, että ihmistä voidaan muokata mielin määrin ulkoapäin. Kaikki oli opittavissa: kenestä tahansa voi kasvattaa minkä tahansa alan asiantuntijan. Venäjällä fysiologi Ivan Pavlov oli tutkinut koirien ruuansulatusta ja havainnut, että ärsyke saa aikaan syljeneritysrefleksin. Tätä mekaanista oppimista alettiin kutsua klassiseksi ehdollistumiseksi. Yhdysvalloissa oli eläinkokeissa päädytty samantapaisiin tuloksiin. Oppimisessa oli tärkeää se, mikä seurasi toimintaa: merkitykselliset reaktiot opitaan, oppiminen tapahtuu yrityksen ja erehdyksen kautta.
Watson oli tutkinut eläimiä ja lapsia, mutta katsoi, että tutkimustulokset voidaan yleistää myös aikuisiin. Watson hylkäsi introspektion epätieteellisenä menetelmänä, hänestä psykologian tuli tutkia ulkoisesti havaittavaa käyttäytymistä. Hän asetti psykologian ihanteeksi luonnontieteellisen tutkimuksen, jossa myös psyykkiset ilmiöt ovat mitattavissa ulkoisten tunnusmerkkien perusteella. Watsonin mielestä ilmiöt, joita ei voi mitata ulkoisten merkkien perusteella, eivät kuuluneet psykologiaan. Tajunta, tunteet ja tiedostamaton jäivät psykologisen tutkimuksen ulkopuolelle. Jos tutkittiin esim. hellyyttä, piti laskea halaamiset, suukot ym. määrälliset teot.
Behaviorismin mukaan ihminen on ärsykkeisiin reagoiva biologinen olento, jonka käyttäytymistä säätelevät ärsykkeistä syntyvät reaktiot. Ärsyke saa aina aikaan reaktion - elimistö oppii reagoimaan muutaman ärsykekerran jälkeen. Kerran opittu ärsyke aiheuttaa aina reaktion - ihmiskuva on hyvin mekaaninen. Ihminen on passiivinen kohde, johon vaikutetaan ulkoapäin. Käyttäytymistä voidaan muuttaa palkinnoilla ja rangaistuksilla.
Behaviorismin aatteet näkyvät selvimmin amerikkalaisen F.B. Skinnerin näkemyksessä. Skinner painotti seurauksista oppimista ja vahvistamista. Kun oppija saa toiminnastaan palkinnon tai toimintaa vahvistetaan, toiminta toistuu. Skinner käytti koe-eläiminään kyyhkysiä ja rottia. Hän uskoi oppimisen olevan luonteeltaan välineellistä ehdollistumista: sen avulla opitaan mitä vain. Jos itkevä lapsi otetaan aina syliin (eli itkua vahvistetaan), lapsi oppii käyttämään itkua välineenä lohdun saamiseen.
Behaviorismi oli psykologian valtavirtaus 1900-luvun alusta 1950–60-luvulle, jolloin kognitiivinen psykologia alkoi syrjäyttää behaviorismin ajatuksia. Behaviorismin mekaanista ja passiivista ihmiskuvaa, jossa ihminen on ulkoapäin ohjattavissa erilaisin palkkioin ja rangaistuksin, ei pidetä nykypsykologiassa riittävänä selityksenä ihmisen toiminnalle. Behaviorismia ei ole kuitenkaan täysin hylätty, esimerkiksi monet käyttäytymisterapiat perustuvat avoimesti behaviorismiin. Erona nykyiseen käsitykseen on lähinnä se, että ihmisen toimintaan tunnistetaan kuuluvaksi käyttäytymisen lisäksi myös tunteet ja ajattelu. Behaviorismi on vaikuttanut erityisesti kokeellisten tutkimusmenetelmien kehitykseen psykologian kentällä.
1930-40-luvuilla psykologiaa hallitsivat psykoanalyysi ja behaviorismi (myös hahmopsykologia, mutta se hiipui). Koulukuntien ihmiskuvat olivat niin erilaisia, ettei niiden yhdistyminen ollut mahdollista. Behaviorismin mekaanista ihmiskuvaa ja ihannetta ihmisen mitattavuudesta kritisoitiin. Tulilinjalle joutuivat psykoanalyysin “menneisyys määrää kohtalosi” sekä “synnynnäiset vietit määräävät” käsitykset. Näiden rinnalle haluttiin luoda ihmisläheinen ja ihmistä ymmärtävä näkemys.
Humanistinen psykologia
Humanistisen psykologian ihmiskuva on positiivinen: ihminen nähdään hyvänä ja kehityskelpoisena. Ihminen on vapaa luomaan kohtalonsa, tärkeitä ovat yksilölliset kokemukset. Yleisillä lainalaisuuksilla ei ole merkitystä, ne eivät pysty selittämään ainutkertaista kokemusta. Ihmistä ei ole tarpeellista mitata, häntä tulee ymmärtää yksilönä.
Jokainen yksilö on ainutkertainen persoonallisuus, joka voi kehittyä yhä paremmaksi. Hän on vapaa, mutta myös vastuussa teoistaan. Tärkeää on se, miten hän kulloinkin kokee ja tulkitsee tilanteen. Ihmisen kasvupotentiaalia korostavat tutkijat järjestäytyivät 1960-luvulla humanistisen psykologian koulukunnaksi, jonka johtoon tuli amerikkalainen Abraham Maslow. Muita keskeisiä edustajia olivat asiakaskeskeisen terapian kehittäjä Carl Rogers sekä logoterapian kehittäjä, Itävallan juutalainen Viktor Frankl.
Amerikkalaisen Carl Rogersin ajattelu oli pitkälti linjassa Maslowin tarvehierarkian kanssa mutta sen lisäksi hän korosti henkisen kasvun merkitystä. Rogersin mukaan ihminen tarvitsee kasvaakseen ehdotonta hyväksyntää, empatiaa ja turvallisen ympäristön.Tämä näkyi myös Rogersin suhtautumisessa terapiaan: Rogers piti tärkeänä terapeutin myötäelämisen taitoa ja asiakkaan kuuntelemista. Asiakaskeskeisessä terapiassa korostetaan ihmisen omien kokemusten ja oman tulkinnan merkitystä. Terapian tarkoituksena on ohjata asiakas löytämään omat tunteensa, ottamaan vastuu elämästään ja toteuttamaan itseään.
Maslow tuli kuuluisaksi erityisesti tarvehierarkian kehittäjänä. Tarvehierarkian avulla Maslow kuvasi ihmisen motivaatiota. Tarvehierarkiassa Maslowin ajatuksena oli, että ihmisellä on tietyt perustarpeet, jotka tulee tyydyttää ennen kuin ihmisen korkeammat motiivit voivat aktivoitua.
Viktor Frankl uskoi, että elämän tarkoituksen etsiminen kuuluu ihmisyyteen. Hän kehitti logoterapian, joka auttaa kohtaamaan todellisuuden. Frankl itse joutui kestämään toisen maailmansodan keskitysleirin ja hän kirjoitti kokemuksiensa pohjalta kuuluisan romaanin Man’s search for meaning. Hän uskoi ihmisen selviävän mistä tahansa olosuhteista oikealla asenteella: kun ihminen uskoo ihmisarvoonsa, hän ottaa vastuun elämästään, löytää elämälleen tarkoituksen itsensä ulkopuolelta ja kykenee näin suuntautumaan nykyhetkeen ja tulevaan. Näin Frankl oli myös eri mieltä Maslowin tarvehierarkian kanssa: korkeamman tason tarpeet voivat hänen mukaansa ohittaa perustarpeet ja niiden tyydyttäminen voi auttaa jaksamaan hyvinkin vaikeissa olosuhteissa.
Humanistisella suuntauksella on omat puutteensa. Se ei pysty esimerkiksi selittämään, mistä ihmisten yksilölliset erot johtuvat. Myöskään humanistiselle suuntaukselle tyypillinen tapa tutkia terveitä ihmisiä ei auta, jos halutaan ymmärtää esimerkiksi mielenterveyden häiriöitä. Lisäksi suuntauksen optimistista näkemystä ihmisen rajattomista kasvun mahdollisuuksista on pidetty turhan idealistisena. Positiivista ajattelua on pidetty jopa esteenä tavoitteiden saavuttamiselle. Suuntauksen vahvuutena on kuitenkin pidetty sitä, että se tuo usein hyvin ongelmakeskeiseen psykologiaan terveiden ja onnellisten ihmisten näkökulmia.
Humanistisen psykologian pohjalta ovat kehittyneet esimerkiksi onnellisuustutkimus sekä positiivinen psykologia, jonka tunnettuja edustajia ovat yhdysvaltalaiset Martin Seligman ja Mihaly Chikszentmihalyi. Seligman tunnetaan erityisesti onnellisuuden ja optimismin tutkimuksesta. Hän on urallaan pyrkinyt tutkimaan systemaattisesti mikä erottaa onnelliset ihmiset onnettomista. Seligman kehitti käsitteen opittu avuttomuus, jolla tarkoitetaan ihmisen tai eläimen opittua taipumusta käyttäytyä avuttomasti tietynlaisissa tilanteissa. Chikszentmihalyi taas tunnetaan erityisesti flow-tilan tutkimuksesta.
Kognitiivinen psykologia
Kognitiivinen psykologia tutkii ihmisen tiedonkäsittelyä ja tarkastelee ihmistä aktiivisena tiedonrakentajana. Kognitiivinen psykologia vakiintui tiedonkäsittelyä tutkivan suuntauksen nimeksi 1960-luvulla. Suuntauksen juuret ovat kaikissa niissä tutkijoissa, jotka ovat yrittäneet selvittää ihmisen tiedonkäsittelyä. Esimerkiksi 1800-luvulla saksalainen muistitutkija Hermann Ebbinghaus tutki muistin laajuutta mittaamalla merkityksettömien tavujen mielessä säilymistä. Sveitsiläinen kehityspsykologi Jean Piaget (1896-1980) oli kognitiivisen teoriasuuntauksen keskeisimpiä tutkijoita ja vaikuttajia. Piaget tutki lapsen ajattelun kehittymistä. Piaget'n mukaan ympäristöön sopeutuminen eli adaptaatio on keskeistä ajattelun kehittymisessä.
Varsinaisen sysäyksen kognitiiviselle psykologialle antoi toinen maailmansota, kun monet onnettomuudet todettiin ns. inhimillisestä virheestä johtuviksi. Ihmisen ja koneen saumaton yhteistyö ei toiminutkaan. Alettiin selvittää, miten ihminen ottaa vastaan tietoa, käsittelee sitä ja tallentaa sitä. Kognitiivisen psykologian läpimurtona pidetään yhdysvaltalaisen Ulrich Neisserin teosta Cognitive Psychology (1967). Neisser tutki havaintotoimintoja ja muistia ja hänet muistetaan erityisesti havaintokehän käsitteestä. Amerikkalainen Elizabeth Loftus on tullut tunnetuksi erityisesti valemuistoja koskevista tutkimuksistaan.
Kognitiivisen suuntauksen kehittymiseen ovat vaikuttaneet myös yhdysvaltalaisten Robert Sternbergin ja Howard Gardnerin näkemykset älykkyydestä. Sternberg määritteli älykkyyden kyvyksi sopeutua ympäristöön ja toimia siinä tehokkaasti. Gardner taas kehitti moniälykkyysteorian, joka nousi tärkeäksi vaihtoehdoksi perinteiselle kielellisen ja analyyttisen älykkyyden korostamiselle. Gardnerin mukaan ihminen voi olla älykäs usealla eri tavalla, kuten visuospatiaalisesti, kineettisesti, loogis-matemaattisesti tai musikaalisesti. Sekä Sternbergin että Gardnerin työ on ollut merkittävää perinteisen kapean älykkyyskäsityksen haastamisessa.
Kognitiivisessa psykologiassa ihminen nähdään aktiivisena ja tavoitteellisena tiedonkäsittelijänä, joka ohjaa omaa toimintaansa sisäisten malliensa avulla. Ihmiskuva on rationaalinen: ihminen vaikuttaa omaan toimintaansa ja voi tietoisesti muuttaa tarkkaavaisuutensa suuntaa. Oppimisnäkemyksiin kognitiivinen psykologia on vaikuttanut paljon, suutantuksena se edustaa nykypsykologian valtavirtaa.
Uudempaa ajattelun ja ihmisen kognitiivisen toiminnan tutkimusta edustaa amerikkalainen Daniel Kahneman, joka sai vuonna 2002 Nobelin palkinnon taloustieteestä kuvattuaan ihmisen päätöksenteon lainalaisuuksia. Kahneman erottelee ihmisen kognitiivisessa toiminnassa kaksi eri järjestelmää: nopean ja hitaan ajattelun, jotka hän esittelee kuuluisassa teoksessaan Thinking, fast and slow.
Kognitiivisen psykologian vaikutus psykologiatieteen kehittymiselle on ollut merkittävä. Suuntauksen näkökulmia on hyödynnetty esimerkiksi oppimisen tutkimuksessa ja kehittämisessä, älykkyyden ja taitavan ajattelun sekä asiantuntijuuden ymmärtämisessä ja tietotekniikan kehittämisessä käyttäjäystävälliseksi. Nykyisin kognitiivinen psykologia hyödyntää tutkimuksissaan myös aivotutkimusta ja tietojenkäsittelytiedettä. Psykoterapiaan on kognitiivisen psykologian pohjalta kehittynyt ihmisen ajatuksiin kohdistuva tarkastelutapa, jossa ohjataan ihmistä tunnistamaan haitalliset ajatusmallit ja korvaamaan ne uusilla, hyvinvointia edistävillä ajatuksilla.
Neuropsykologia
Neuropsykologia eli aivojen toiminnan ja käyttäytymisen yhteyttä tutkiva psykologian osa-alue alkoi kehittyä jo 1900-luvun alkupuolella, mutta sen kehitystä hidasti psykoanalyysin ja behaviorismin vallitseva asema. Neuropsykologian alkuaikoina tutkimukset perustuivat aivovauriopotilaiden havainnointiin, ja uraauurtavaa tutkimusta tekivät mm. Paul Broca ja Carl Wernicke, jotka molemmat toimivat lääkäreinä (Broca oli myös antropologi). Todellisen läpimurron tieteenala koki 1900-luvun lopussa, kun modernit aivokuvantamismenetelmät alkoivat yleistyä tutkimuslaboratorioissa. Neuropsykologian menetelmät kehittyvät jatkuvasti, ja sillä tulee todennäköisesti olemaan yhä kasvava merkitys psykologian tutkimuskentällä.
Sosiokognitiivinen teoria
1980-luvulla syntyi sosiokognitiivinen teoria, jossa ihminen nähdään itseään ohjaavana ja omaa toimintaansa arvioivana toimijana, joka on aktiivisessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Teorian tausta on behaviorismissa, joka korosti ympäristön merkitystä. Teorian keskeinen kehittäjä on kanadalainen Albert Bandura (s. 1925), joka jalosti behavioristista käyttäytymisen tutkimista kohti mielen sisäisten rakenteiden ymmärtämistä. Bandura on tutkinut mm. aggressiivisuutta Bobo-nuken avulla - seuraamalla aikuisten antaman mallin vaikutusta lasten aggressiiviseen käyttäytymiseen. Hän kehitti sosiaalisen oppimisen teorian, joka painotti havaitsemalla oppimisen, imitaation ja mallintamisen merkitystä. Banduran mukaan minäpystyvyys on keskeinen toimintatyyliä selittävä tekijä.
Sosiokulttuurinen näkökulma
Modernissa psykologiassa on yhä tärkeämpää lähestyä ilmiöiden tutkimista sosiokulttuurisesta näkökulmasta, jossa korostetaan yhteiskunnan vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Siinä tutkitaan kulttuuristen tekijöiden, kuten kielen, sosiaalisten normien ja rakenteiden vaikutusta ihmisen kognitiiviseen kehitykseen. Sosiokulttuurinen näkökulma pyrkii vastaamaan psykologiaa vaivanneeseen länsimaakeskeisyyteen: hyvin suuri osa psykologisesta tutkimuksesta on perinteisesti tehty ja tehdään yhä käyttämällä koehenkilöinä länsimaisia hyvätuloisa yliopisto-opiskelijoita.
Valkovenäläistä Lev Vygotskya pidetään sosiokulttuurisen psykologian pioneerina, hänen tunnetuin ja jälleen ajankohtaiseksi tullut teoriansa lähikehityksen vyöhykkeestä käsittelee ympäristön merkitystä oppimisessa. Muita tunnettuja sosiokulttuurisen näkökulman edustajia ovat mm. amerikkalaiset Stanley Milgram ja Philip Zimbardo.
Milgramin kuuluisimmassa kokeessa, ns. tottelevaisuuskokeessa, tutkittiin auktoriteettiasemassa olevan henkilön käskyjen vaikutusta koehenkilöiden toimintaan. Suuri osa koehenkilöistä suostui antamaan vaarallisen voimakkuuden sähköiskuja (todellisuudessa “sähköiskujen” kohde vain näytteli kipua) auktoriteetin ilmoittaessa ottavansa täyden vastuun seurauksista. Zimbardo taas tutki auktoriteettiaseman tuoman vallan psykologisia vaikutuksia vankilaympäristöä jäljittelevässä koeasetelmassa. Kokeessa vartijoiksi pukeutuneet koehenkilöt kohtelivat “vankeja” hyvin huonosti, ja koe jouduttiin keskeyttämään tilanteen vakavuuden takia. Sekä Milgramin että Zimbardon kokeita on sittemmin kritisoitu niiden eettisen arveluttavuuden takia, ja osa tutkijoista on nostanut kyseenalaiseksi kokeiden toistettavuuden.
Tästä huolimatta niillä on ollut huomattava vaikutus siihen, miten ymmärrys epämoraalisen toiminnan syistä on kehittynyt. Huomio on siirtynyt yksilöön liittyvistä tekijöistä tilannetekijöihin, kuten ryhmäpaineeseen. Zimbardo päätyi tutkimustensa seurauksena johtopäätökseen, että lähes kuka tahansa kykenee tekemään pahaa, kun hän joutuu epämoraalista toimintaa tukeviin äärimmäisiin olosuhteisiin. ZImbardon ajatukset ovat vaikuttaneet myös radikalisaation seltysmalleihin. Vankilatutkimuksen jälkeen ZImbardo alkoi tutkia sankaruutta, ja sitä, mitä sankarillisten tekojen tekeminen vaatii yksilöltä ja yhteisöltä.
Yhteenvetoa
Psykologian suuntausten kehittymiseen ovat vaikuttaneet monet tekijät kuten muut tieteenalat, tieteellisten menetelmien kehitys (erityisesti aivokuvantamisen alalla) sekä historialliset tapahtumat, kuten maailmansodat. Myös yksittäisillä kohtaamisilla on ollut suuri merkitys: neurologin kohtaama aivovauriopotilas on voinut vaikuttaa tieteenalan suuntaan ratkaisevalla tavalla.
Suuntauksia tutkiessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten ihmisen toimintaa selitetään. Onko näkökulma mielen rakenteessa, biologiassa vai ympäristössä? Minkälaisilla menetelmillä ihmistä tutkitaan?
Psykodynaamisessa ja humanistisessa suuntauksessa on käytetty yksilöiden kokemusmaailmaan eläytyviä laadullisia eli kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Ne ovat kritisoineet ihmisen mittaamista ja luokittelua ulkoapäin ja objektiivisesti, koska niiden mukaan sillä tavalla ei tavoiteta oikeita asioita ihmisen toiminnan selittämiseksi.
Behavioristinen suuntaus puolestaan piti ihanteena luonnontieteiden tutkimustapaa jäljittelevää tarkkaa kokeellista tutkimusta, jossa tutkittava asia täytyy pystyä havaitsemaan suoraan, mittaamaan ja ilmaisemaan kvantitatiivisesti eli määrällisesti. Behavioristit eivät pitäneet mahdollisena tutkia lainkaan mielen sisäisiä toimintoja, koska niitä ei voi luotettavasti havaita ulkoapäin.
Behaviorismin jatkona syntynyt kognitiivinen psykologia piti kiinni kvantitatiivisen kokeellisen tutkimuksen ihanteesta, mutta totesi, että mielen sisäisiäkin prosesseja voidaan tutkia pätevästi. Esimerkiksi reaktioajan muutoksista tai virheistä voidaan päätellä epäsuorasti, mitä kognitiivisissa prosesseissa tapahtuu.
Biologiaan perustuva neurotieteellinen tutkimus nojaa vahvasti biologian luonnontieteelle ominaisiin tutkimusmenetelmiin, kun taas sosiokulttuurisen suuntauksen tutkimus on ollut alkujaan luonteeltaan kulttuurintutkimukselle ominaista observointia eli havainnointia ja laadullista analyysia.
On hyvä muistaa, että kaikki tutkimusaiheet eivät pohjaudu teoriasuuntauksiin tai niiden suosimiin tutkimusmenetelmiin. Hyviä esimerkkejä ovat temperamentti- ja piirretutkimukset sekä monet kehityspsykologian tutkimusaiheet.
Nykyhetki
Tällä hetkellä psykologian kenttä on laajempi kuin koskaan, ja usealla osa-alueella tehdään aktiivista tutkimusta yhä kehittyvin menetelmin. Koulukuntien rajat ovat hälventyneet, ja tutkimusta tehdään enemmänkin eri näkökulmista kuin erilaisten irrallisten viitekehysten puitteissa. Neuropsykologia, havaintopsykologia, persoonallisuuspsykologia, kehityspsykologia, sosiaalipsykologia ja kliininen psykologia ovat esimerkkejä psykologian osa-alueista, jotka kehittyvät ja laajentuvat kovaa tahtia. Erityisesti erilaisten aivokuvantamismenetelmien kehitys ja epigenetiikka tulevat todennäköisesti vaikuttamaan psykologian tutkimuskenttään tulevaisuudessa yhä enemmän.
Psykologiatieteen haasteita ovat historiallisesti olleet länsimaakeskeisyys ja miesvaltaisuus. Psykologian kehitykseen ovat vaikuttaneet voimakkaasti tutkimuksen alueelliset keskukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimus on ollut länsimaisen perspektiivin muovaamaa, ja suuri osa tutkimuksista on toteutettu käyttäen koehenkilöinä nuoria länsimaisia yliopisto-opiskelijoita. Käytäntö on viime vuosikymmeninä herättänyt kritiikkiä, ja tiettyjen tutkimustulosten yleistettävyydestä on käyty kiivasta keskustelua.
Sosiokulttuurisen näkökulman lisäksi psykologian piiristä puuttui pitkään naisten ääni: Naisten tutkimukset ja teoriat eivät ole saaneet miesten kaltaista näkyvyyttä, ja usein heidän työstään kunnian otti mieskollega. Anna Freudin ja Mary Ainsworthin kaltaiset tutkijat ovat kuitenkin vaikuttaneet psykologian kehitykseen ratkaisevalla tavalla, ja nykypsykologiassa naisten rooli vain kasvaa (1970-luvulla vain n. 20 prosenttia suomalaisista psykologian opiskelijoista oli naisia, vuonna 2005 vastaava luku oli 72 prosenttia).
Lisätietoa:
YLE:n kooste Psykologian jättiläinen Sigmund Freud (mukana pieniä videoita ja podcasteja)
YLE:n kooste Psykologian jättiläinen Sigmund Freud (mukana pieniä videoita ja podcasteja)
Lähteenä on käytetty psykologian oppikirjoja (mm. Vilkko-Riihelä: Psyyke, Editan Persoona-sarja, WSOY:n psykologia!-sarja)